KASVATUS

Levälän Tallilla on syntynyt vuosien 2009-2015 välillä yhteensä 10 varsaa. Pääosin varsat ovat olleet suomenhevosia paria risteytysvarsaa unohtamatta. Kasvatuksemme on vielä nuorta ja aivan lapsenkengissä, mutta toivon mukaan tulevaisuudessa pystyisimme tarjoamaan laadukkaita nuoria käyttöön kuin käyttöön.

Tällä hetkellä olemme päättäneet panostaa suomenhevosten kasvatukseen 100% ja pyrimme tuottamaan joka vuosi 1-3 varsaa. Isäori määräytyy hyvin pitkälti luonteen, rakenteen, suvun, kilpailutulosten ja periyttämiskykynsä mukaan. Pyrimme käyttämään vain jalostukseen hyväksyttyjä ja terveitä oriita tammoillemme. Tammamme ovat pääosin juoksijalinjaisia, ja niinpä arvostammekin oriita tai tammoja jotka ovat vapaita valtaoreista (Hilu, Vokker, Suikku, Vieteri).

Kasvattimme tunnistaa etuliitteestä Levälän.

Jalostuksessamme keskitymme etenkin hevosen luonteeseen, rakenteeseen ja jalkojen kuntoon. Tammojen virheitä pyritään paikkaamaan oriin hyvillä puolilla. Kasvatamme pääosin joka lajiin sopivia monipuolisia harrastehevosia. Suomenhevosen erikoisemmat värit ovat aina kiehtoneet, joten siinä sivussa yritämme kehittää myös niinkutsuttujen värihevosten rakennetta parempaan suuntaan.



Tällä hetkellä jalostukseen käyttämämme tammat;

Tarjoamme jalostukseen myös mustaa pienhevosoria Ukkomiestä.


webdesign varjosade.fi 2015